Ukrainan sijaissota ja suurvaltapolitiikka

Näen Ukrainan sodan vahvasti suurvaltojen käymänä sijaissotana. Sijaissodiksi käsitetään esimerkiksi Vietnamin, Afganistanin ja Korean sodat. Sodissa suurvallat liittolaisineen kävivät vieraalla maaperällä sotaa toisiaan vastaan tukien sotien vastakkaisia osapuolia. Kaikkien luettelemieni sotien syynä voidaan sanoa olevan suurvaltojen etupiirikiista valtioiden hallintatavasta ja yhteiskuntajärjestyksestä. Keskenään sotivat kapitalismi ja kommunismi, kuten nykyään sotivat itäinen oligarkia ja läntinen sidosryhmäkapitalismi.

Esimerkiksi Vietnamin sodan aikana käytiin myös laajaa informaatiosotaa ja medianarratiivin hallinnasta kamppailtiin. Informaatiosota suuntautui vahvasti sotivien suurvaltojen omiin kansalaisiin. Media pyrki pitämään yllä sodan oikeutusta tuottamalla propagandaa, joka liioitteli vastustajan toimia samalla kun omat raakuudet jätettiin vähemmälle huomiolle.

Vietnamin sodan päättänyt rauha kuitenkin saatiin, kun sitä vaadittiin. Väkivallaton vastarinta sai ihmishenkiä uhraavan politiikan näyttämään järjettömältä. Sodan lopettamista vaatinut Moratorium-liike (Keskeytys-) levisi Yhdysvalloista Australiaan.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Moratorium_to_End_the_War_in_Vietnam

Rauhanomaisesti ja surumielisesti esiintyneet mielenosoittajat toivat esiin sodan raakuuden ja väkivallan jatkumisen järjettömyyden. Hallinto joutui perääntymään säilyttääkseen kasvonsa. Tuolloin rauhaa rakentaneiden sukupolvien asennetta tarvittaisiin nytkin.

Ukrainan sodan nimeäminen sijaissodaksi on tärkeää, koska lännen kasvavan roolin sivuuttaminen vaikeuttaa olennaisesti kokonaiskuvan ymmärtämistä. Hyökkäysodan käsite nimeää sodan osapuoliksi vain Venäjän joka hyökkää ja Ukrainan joka on hyökkäyksen kohteena.

Sijaissodan käsite laskisi sodan osapuoliksi myös sodankäyntiä tukevat suurvallat. Tämä käsitteellinen ero on mielestäni äärimmäisen tärkeä kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Diplomatia on lopulta ainoa ratkaisu ja sen on koskettava kaikkia sotaan tavalla tai toisella osallistuvia. Venäjän tukemia kapinallisryhmiä vastaan taistelevan hallinnon aseistaminen ja Venäjän asettaminen kauppasaartoon liittävät nykyiset läntiset suurvallat, Yhdysvallat ja EU:n sodan osapuolten joukkoon. Sodan päättäminen ja liennytys ovat myös lännen vastuulla.

Sijaissota kuvaisi käsitteenä paremmin myös sodan aiheuttamaa valtion sisäistä kahtiajakoa. Ukrainassa hallintoa vastustavat kansalaiset pyrkivät irrottamaan alueita Venäjän tuella ja Yhdysvallat sekä EU tukevat hallintoa, joka vastustaa näitä irtaantumispyrkimyksiä. Selkein maan sisäinen jakolinja näyttää muodostuneen ukrainankielisen valtaväestön ja venäjänkielisen vähemmistön välille.

Ukrainan konflikti ei käynnistynyt Venäjän miehityksellä, vaan se sai alkunsa suurvaltojen valtapoliittisista erimielisyyksistä. Maa oli puristuksissa idän ja lännen välissä. EU, Yhdysvallat ja Venäjä halusivat kaikki lisätä vaikutusvaltaansa Ukrainassa. Maalla oli mennyt pitkään heikosti. Talous oli krisiissä ja välit niin Euroopan unioniin kuin Kansainväliseen valuuttarahastoonkin olivat poikki. Taloudellista apua ei myönnetty ilman talousjärjestelmän ja lainsäädännön uudistamista.

Venäjä tarjosi Ukrainalle taloudellista tukea ja Presidentti Janukovytš päätti syventää yhteistyötä Venäjän kanssa ja torjua lännen yhdentymispyrkimykset. Ukrainan pysyminen selkeästi Venäjän etupiirissä oli Putinin etujen mukaista. Putin oli jo vuonna 2008 uhannut, että jos Ukraina liittyisi Natoon, Venäjä miehittäisi Krimin ja Itä-Ukrainan. Janukovytš oli haudannut jo käynnissä olleen jäsenyysohjelman, mutta vuoden 2014 vallankumouksessa hänet syöstiin vallasta.

Tilanne kärjistyi EU:n assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen myötä. Sopimus velvoitti Ukrainan muuttamaan lainsäädäntöään ja yhteiskuntarakennettaan EU:n normien mukaiseksi. Janukovytš päätti hylätä sopimuksen ja vahvistaa suhteita Venäjän kanssa. Päätös aiheutti länsimielisissä vastustusta ja Euroopan unioniin liittymistä kannattaneet ryhmittymät järjestivät mielenosoituksia, joiden seurauksena Janukovytš syrjäytettiin. Janukovytš yritti tukahduttaa vallankumouksen voimakeinoin ja hänet etsintäkuulutettiin kansanmurhasta epäiltynä.

Vallankumouksen jälkeen maata johti väliaikaisesti länsimielinen Oleksandr Turtšynov, joka kannatti Natoon liittymistä. Hän jatkoi hallituksessa Porošenkon presidenttikaudella ja toimii tällä hetkellä parlamentin puhemiehenä presidentti Zelenskyin hallitessa. Porošenkon ja Zelenskyin hallinnot ovat edistäneet Nato- ja EU-yhteistyötä mm. perustuslaillisilla uudistuksilla. Virallinen EU-jäsenhakemus jätettiin tänä vuonna helmikuun lopussa. 

Yhdentyminen lännen kanssa nostatti maassa poliittisia erimielisyyksiä. Etenkin venäjänkielinen vähemmistö kannatti mieluummin Venäjän kanssa yhdentymistä. Itä-Ukrainassa puhkesi Venäjän tukemia protesteja, joissa vaadittiin alueiden itsenäistymistä tai liittymistä Venäjään. Uusi hallinto yritti tukahduttaa itsenäistymispyrkimykset Turtšynovin "terrorisminvastaisella" operaatiolla. Venäjä lisäsi tukeaan kapinallisille perustellen toimiaan alueen venäjänkielisen väestön suojelulla.

Näiden tapahtumien jälkeen konflikti muuntui selkeästi sisällissodaksi, jossa Yhdysvallat ja EU tukivat hallintoa ja Venäjä hallintoa vastustavia separatisteja. Kesällä 2017 Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov myönsi venäläisten joukkojen liittymisen taisteluihin. Tämän vuoden helmikuussa Venäjä aloitti täysimittaisen sodan. Nyt Zelenskyi vaatii Natoa osallistumaan maan ilmatilan valvontaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä, että läntinen liitouma osallistuisi täysimittaiseen sodankäyntiin ampumalla alas venäläisten ja separatistien käyttämiä koneita. Jos neuvottelut eivät tuota tulosta, tilanne saattaa kärjistyä suurvaltojen väliseksi täysimittaiseksi sodaksi, jossa Venäjän ja Yhdysvaltain joukot taistelevat toisiaan vastaan vieraan valtion maaperällä.

Ukrainan sota nähdään lännessä yhä vain Venäjän hyökkäyksenä Ukrainaan. Sodan taustalla olevaa suurvaltapolitiikkaa ja idän ja lännen välistä etupiirikiistaa ei joko osata tai haluta hahmottaa. Suomi on viime vuosikymmeninä edenneen globalisaation myötä siirtynyt niin vahvasti osaksi läntistä yhteisöä, että olemme kykenemättömiä tarkastelemaan maailmanpoliitiikkaa objektiivisuuden kautta. Puolueettomuuden kannattaminen ja lännen valtapolitiikan kritisoiminen ovat nopeasti muuttumassa tabuiksi. Lännen valtapyrkimykset koetaan perustelluiksi, koska ne suuntautuvat idän valtapyrkimyksiä vastaan. Lännen toimien tukeminen tarkoittaa kuitenkin myös suurvaltojen välisen kilpavarustelun ja sijaissodan tukemista, mikä vaikeuttaa diplomaattisen ratkaisun löytämistä.

Ihmiskunta näyttää unohtaneen, että sillä on kyky tuhota itsensä. Ydinaseiden aikakaudella politiikan tulisi pyrkiä kaikin keinoin maailmanrauhan edistämiseen ja jännitteiden vähentämiseen. Tämä tulisi muistaa etenkin nyt, kun Suomea viedään vauhdilla osaksi lännen sotilaallista etupiiriä. Puolueettomuudesta ja liittoutumattomuudesta luopuminen voisivat tehdä Suomestakin suurvaltojen välisen etupiirikiistan kohteen. 

Kuten aiemminkin, sodan varsinainen syy on suurvaltojen välinen näkemysero valtion hallintatavasta ja talousjärjestelmästä. Länsimaat pyrkivät kohti Maailman talousfoorumin visioimaa globaalia sidosryhmäkapitalismia, Venäjä puolustaa nationalismiin nojaavaa oligarkiaa. Sekä idän että lännen tarjoamat yhteiskuntamallit perustuvat kuitenkin taloudelliseen harvainvaltaan ja johtavat liberaalin demokratian perusarvoista luopumiseen. Se, miten ne lopulta eroavat toisistaan, onkin tuhannen taalan kysymys.